|
Sigma
Testi VI
Versão
Final Agosto 2002
1)
On sylinteri, jonka säde on 50 cm ja mittanauha, jonka paksuus
on 0,01 cm. Sylinterin korkeus on sama kuin mittanauhan leveys.
Nauhan paksuus on vakio ja toinen sen leveistä sivuista venymätön.
Mikä on sen nauhan minimipituus, joka tarvitaan kiertämään
nauha 9 kertaa sylinterin ympäri (kaikki kierrokset päällekkäin
kuten tavallisessa teippirullassa). Sylinterin kantta eikä
pohjaa saa peittää mittanauhalla. Nauhaa tai sylinteriä
ei saa leikata eikä sylinterin muotoa muuttaa. Vastaus on annettava
14 merkitsevän numeron tarkkuudella.
2) Ulkoavaruuden olennot sieppasivat arabimiehen ja israelilaisnaisen.
E.T.:t lupasivat palauttaa heidät Maahan vahingoittumattomina,
edellyttäen että he suoriutuisivat seuraavasta tehtävästä.
On kolme huonetta (A, B ja C), jotka ovat neliönmuotoisia ja
pinta-alaltaan noin 25 m2. Huoneita yhdistävät ovet, joita
jokaisessa huoneessa on kaksi. Kustakin ovesta pääsee
yhteen toisista kahdesta huoneesta. Huoneet ovat akustisesti eristettyjä
eikä niissä ole huonekaluja eikä ikkunoita. Seinät,
ovet, katto ja lattia ovat kiinteitä ja läpikuultamattomia
eikä niissä ole murtumia, aukkoja, salakäytäviä
tms. Mies viedään huoneeseen A ja nainen huoneeseen B.
Kumpikin saa seuraavat ohjeet (ja saa tietää toisen heistä
saaneen samat ohjeet):
1 - Kummallakin on aikaa 1 tunti kaikkien kolmen huoneen kiertämiseen
ja lähtöhuoneeseen palaamiseen. Heidän on aina käveltävä
suuntaan A-B-C-A.
2 - Kummankin on istuttava keskellä oman huoneensa lattiaa
kunnes annettaisiin merkki ajanlaskun alkamisesta seuraavanlaisesti:
jokaisessa ovessa on kaksi lamppua (yksi oven kummallakin puolella),
ja merkki on kaikkien näiden lamppujen lähes samanaikainen
syttyminen. Kaikki lamput ovat niin kirkkaita, että ne huomaa,
vaikkei kiinnittäisikään niihin erityistä huomiota.
3 - Sillä hetkellä kun nainen koskee ovenkahvaan, mies
ei enää saa olla ko. huoneessa.
4 - Sillä hetkellä kun mies koskee ovenkahvaan, nainen
ei enää saa olla ko. huoneessa.
5 - Naisen on noustava lattialta vasta miehen jälkeen.
6 - Mies ja nainen eivät saa kommunikoida keskenään
millään tavoin eivätkä saada muilta henkilöiltä
tietoa, joka auttaisi heitä selvittämään missä
toinen on. He eivät saa hakata seiniä tai ovia eivätkä
aiheuttaa mitään iskuaaltoa. Huoneesta toiseen siirryttäessä
on käytetty ovi suljettava. Aluksi kaikki ovet ovat suljettuina.
Useampi kuin yksi ovi ei saa olla auki samanaikaisesti.
7 - Kummallakaan ei ole kelloa eikä mitään muuta
instrumenttia, jonka avulla aikaa voisi mitata.
8 - Minuuttia ennen tunnin ajanjakson päättymistä
valomerkki annettaisiin uudelleen merkiksi siitä, että
aika on umpeutumassa.
9 - Tunnin kuluttua miehen on oltava istumassa huoneen A ja naisen
huoneen B keskellä.
10 - Nainen saa istuutua vasta miehen jälkeen.
11 - Miehelle kerrotaan naisen olevan poikkeuksellisen älykäs.
12 - Naiselle kerrotaan miehen olevan poikkeuksellisen älykäs.
Mies ja nainen eivät tunteneet toisiaan entuudestaan eivätkä
olleet koskaan aiemmin olleet missään yhteydessä
toisiinsa. He eivät myöskään koko prosessin
aikana saaneet mitään yhteyttä toisiinsa (asian selkeyttämiseksi
sanottakoon, että he molemmat olivat kuuroja ja mykkiä).
Koe suoritetaan, ja he onnistuvat tehtävässä. Koe
toistetaan 10 kertaa ja joka kerta he suorittavat tehtävän
onnistuneesti. Tämä on merkki siitä, ettei kokeessa
onnistuminen perustunut vain hyvään onneen. Sitten heidät
palautetaan Maahan, he kääntyvät Zoroastrismiin ja
elävät onnellisina elämänsä loppuun asti!
Kuvaile heidän käyttämänsä menetelmä
ja kummankin ajattelutapa.
3)
256-ulotteisessa, euklidisessa ja ortogonaalisessa hyperavaruudessa
on 6-ulotteinen hyperpallo, jonka haluamme jakaa mahdollisimman
moneen osaan. Voimme kuitenkin leikata vain 12 kertaa. Muodostuneet
palat eivat voi vaihtaa paikkaa. Jokainen leikkaus on 5-ulotteinen
euklidinen, ortogonaalinen hyperavaruus (hypertaso). Montako palaa
voimme enintään muodostaa tällä tavalla?
4)
Eräällä saarella asui ainoastaan lokkeja. Jotkin
niistä sairastuivat tappavaan mutta tarttumattomaan tautiin.
Taudin ainoa oire oli tumma läiskä niskassa. Niskassa
ei ole patteja eikä siinä ilmene lisääntynyttä
herkkyyttä, joten tietyn lokin ei ole mahdollista tietää,
onko se sairastunut. Muutaman kuukauden päästä kaikki
sairastuneet lokit kuolevat kauhealla tavalla. Ollessaan varmoja
sairastumisestaan sairastunut lokki tekee kärsimystensä
minimoimiseksi itsemurhan täsmälleen klo 23:00 samana
päivänä, kun se saa selville sairastuneensa. Lokit
ovat erittäin älykkäitä, mutteivät kykene
kommunikoimaan keskenään. Ne osaavat laskea ja tietävät
lokkien kokonaislukumäärän saarella. Kerran päivässä,
täsmälleen keskipäivällä, ne kaikki kokoontuvat
yhteen, jotta jotkin niistä voisivat nähdä läiskät
toisten lokkien niskassa. Ne eivät kuitenkaan koskaan näe
läiskää omassa niskassaan tai saa selville toisilta
lokeilta, onko niiden niskassa läiskä vai ei. Lokki, jonka
niskassa on läiskä, kantaa aina sairautta. Ensimmäisten
39 kokoontumisen aikana yksikään lokeista ei tee itsemurhaa.
39 päivän ja yhtä monen kokoontumisen jälkeen
kaikki sairastuneet lokit tekevät itsemurhan klo 23:00. Saaren
lokkipopulaatio pysyy vakiona ensimmäisestä kokoontumisesta
aina siihen päivään asti, jona itsemurhat tapahtuvat.
Kuinka monta lokkia teki itsemurhan ja kuinka ne saivat selville
kantavansa niskassaan läiskää?
5)
Shakkiottelun alkuasetelmassa valkoisilla on 20 eri tapaa tehdä
ensimmäinen siirto. Oli valkoisten ensimmäinen siirto
mikä hyvänsä, mustilla on samat 20 avaussiirtomahdollisuutta.
Tämän perusteella voimme laskea, että sen jälkeen
kun valkoiset ja mustat ovat suorittaneet avaussiirtonsa, laudalla
on 400 eri asetelmamahdollisuutta. Maailmankaikkeudessa uskotaan
olevan lähes 100 miljardia galaksia, joista kussakin on keskimäärin
100 miljardia tähteä. Pääsarjan tähden
keskimääräinen massa on noin 0,7 kertaa Auringon
massa eli noin 1,4x10^33g. Koska Avogadron luku on noin 6x10^23mol^-1
ja 90% maailmankaikkeuden atomeista on vetyatomeja (atomimassa ~1)
ja 9% heliumia (atomimassa ~4), voimme laskea, että maailmankaikkeuden
atomien lukumäärä on noin 6x10^78. Onko eri asetelmien
lukumäärä shakkilaudalla 29 siirron jälkeen
(29 valkoisten ja 29 mustien siirtoa) suurempi vai pienempi kuin
maailmankaikkeuden atomien lukumäärä. Selitä,
miten päädyit ratkaisuusi ja kerro kaikissa mahdollisissa
shakkiotteluissa syntyvien eri asetelmien kokonaislukumäärä.
Sinun
on saatava vähintään yksi tehtävä ensimmäisistä
viidestä (kokonaan) oikein, jotta loput vastauksesi tarkastetaan.
6)
Ulkoavaruuden olento, jonka raajat muistuttivat käsivarsia
ja jalkoja, saapui Maahan. Laskeuduttuaan pellolle hänen kimppuunsa
hyokkäsi maanviljelijä, joka leikkasi yhden hänen
jaloistaan poikki polven korkeudelta. Tyytymättömänä
saamaansa kohteluun hän lähti paluumatkalle planeetalleen.
Matka kestäisi miljoonia vuosia. Kun eksobiologit tutkivat
irti leikattua jalkaa, he päättelivät, että
se saattoi kuulua ainoastaan ulkoavaruuden olennolle. Maanviljelijä
kertoi heille, kuinka hän oli leikannut jalan irti, ja kuvasi
olennon suuripäiseksi, kaljuksi, pitkäraajaiseksi ja hidasliikkeiseksi
hominidiksi. Tiedemiehet ryhtyivät sitten lähettämään
viestejä eri suuntiin kertoakseen olennon kotiplaneetan asukkaille,
että heidän lähettiläänsä oli menettänyt
jalan. Voitiin lähettää vain kahdenlaisia signaaleja,
joina toimivat kaksi eri aallonpituutta. Vaikka tiedemiehet eivät
tunteneet olentojen kieltä, he keksivät keinon halutun
tiedon lähettämiseksi. Kuvaile tapa lähettää
tieto olennon jalan amputoinnista. Huomioi, että viestin vastaanottavat
olennot ovat erittäin älykkäitä.
7)
Jos olisi mahdollista matkustaa satojen valovuosien päässä
Maasta sijaitsevalle vieraalle, ystävällismieliselle planeetalle,
ja sinun pitäisi kuvailla appelsiini älykkäälle
tuon planeetan asukkaalle, joka ei tiedä kulttuuristamme mitään,
minkälaisen kuvauksen antaisit?
8)
Luo toimiva malli kuvitteelliselle maailmankaikkeudelle. Maailmankaikkeuden
tulisi olla mahdollisimman erilainen kuin meidän maailmankaikkeutemme
ja toimia johdonmukaisten lakien mukaan. Sinun ei tarvitse osata
fysiikkaa. Riittää, että maailmankaikkeutesi on johdonmukainen.
Vastauksesi
seuraaviin kysymyksiin tarkastetaan vain, jos saat vähintään
kolme ensimmäisistä kahdeksasta tehtävästä
oikein. Muussa tapauksessa testisi päättyy tähän
ja lopullinen tuloksesi määräytyy ensimmäisten
kahdeksan tehtävän perusteella.
9) Mikä
seuraavista lauseista ei voi olla väärin? Selitä.
a) Aurinko ei voi muuttua kuutionmuotoiseksi.
b) Suhde pi/2 ei voi olla pienempi kuin 2:n neliöjuuri.
c) Ihmisellä ei voi olla 3 kättä.
d) Eläin ei voi havainnoida muilla elimillä kuin silmillä.
e) Lauseet a ja b ovat oikein.
f) Lauseet a ja c ovat oikein.
g) Lauseet a ja d ovat oikein.
h) Lauseet b ja c ovat oikein
i) Lauseet b ja d ovat oikein
j) Lauseet c ja d ovat oikein
k) Lauseet a, b ja c ovat oikein
l) Lauseet a, b ja d ovat oikein
m) Lauseet a, c ja d ovat oikein
n) Lauseet b, c ja d ovat oikein
o) Kaikki edelliset lauseet ovat oikein.
p) Mikään edellisistä lauseista ei ole oikein.
10) Mikä
seuraavista lauseista ei voi olla väärin? Selitä.
a) Maa kiertää Aurinkoa.
b) Kissat eivät voi munia.
c) Sinä et voi olla minä.
d) Jos João on Pedron poika, João syntyi Pedron jälkeen.
e) Lauseet a ja b ovat oikein.
f) Lauseet a ja c ovat oikein.
g) Lauseet a ja d ovat oikein.
h) Lauseet b ja c ovat oikein
i) Lauseet b ja d ovat oikein
j) Lauseet c ja d ovat oikein
k) Lauseet a, b ja c ovat oikein
l) Lauseet a, b ja d ovat oikein
m) Lauseet a, c ja d ovat oikein
n) Lauseet b, c ja d ovat oikein
o) Kaikki edelliset lauseet ovat oikein.
p) Mikään edellisistä lauseista ei ole oikein.
|